Euroopan suurin ilmasto-businessverkosto Climate Leadership Coalition on hyväksynyt uusiksi henkilöjäseniksi Joseph CarvininErkki LiikasenPrachi Shevgaonkarin, Mikko Spolanderin ja Gregory H. Watsonin.

Carvin on One World United and Virtuous -säätiön perustaja sekä toimitusjohtaja ja hänellä on kolmen vuosikymmenen kokemus kansainvälisistä rahoitusmarkkinoista. Liikanen on entinen Suomen valtiovarainministeri, Suomen Pankin pääjohtaja ja EU:n yritystoiminnasta ja teollisuudesta sekä budjetista ja hallinnnosta vastannut komissaari. Shevgaonkar on Cool The Globe -hankkeen perustaja. Spolander on valtiovarainministeriön kansantalousosaston osastopäällikkö. Watson on Business Excellence Solutionsin hallituksen puheenjohtaja ja International Academy for Qualityn kunniajäsen, lahjoittaja ja entinen hallituksen puheenjohtaja.

CLC:llä on nyt nyt 81 organisaatiojäsenen lisäksi 52 henkilöjäsentä, joista suurin osa on myös CLC:n neuvottelukunnan jäseniä.

“Olen seurannut CLC:n kehitystä vuodesta 2017 alkaen, jolloin järjestimme New Yorkissa yhdessä Zero Emissions Summitin. Olen iloinen, että voin liittyä sekä CLC:n jäseneksi että neuvottelukunnan jäseneksi. Olen pitkään ihaillut CLC:n kykyä saada yksityinen sektori mukaan ilmastonmuutoksen torjuntaan. Toivon, että saamme CLC:n opeilla menestystä aikaan myös Yhdysvalloissa ja Westchesterin kaupungissa jossa asun”, toteaa Joseph Carvin.

”On ilo liittyä CLC:n henkilöjäseneksi. Suomi otti käyttöön liikenteen polttoaineiden hilidioksidiveron ensimmäisten maiden joukossa 1980-luvun lopulla, jolloin toimin valtiovarainministerinä. Tavoitteemme oli hillitä ympäristölle haitallista kulutusta verotuksen avulla ja ohjata kulutusta kohti ympäristöystävällisiä tuotteita”, toteaa Erkki Liikanen.

”Ilmasto ja uudet teknologiat ovat tämän vuosisadan muutosajurit taloudessa. Kyse on siitä, mistä työ ja toimeentulo syntyvät tulevaisuudessa ja miten muutosta voi tukea talouspolitiikan keinoin. On äärimmäisen mielenkiintoista olla mukana etsimässä taloudellisesti ja ekologisesti kestäviä ratkaisuja näihin haasteisiin,” toteaa Mikko Spolander.

”On kunnia tulla CLC:n jäseneksi ja neuvottelukunnan jäseneksi. CLC suojelee ilmastoa hallitusten, yritysten, kaupunkien ja kansalaisten kanssa. Tämä on myön Cool The Globe -aloitteen työn fokus. Olen iloinen, että voin tukea CLC:n missiota”, toteaa Prachi Shevgaonkar.

”Olen seurannut ilolla kuinka CLC on kehittänyt tieteeseen pohjautuvan, systeemisen ratkaisun ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. On erityinen kunnia tehdä yhdessä CLC:n kanssa työtä yhä tarkempien ennusteiden kehittämiseksi ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sekä uusien teknologioiden mahdollisuuksien todentamiseen. Minulla on myös ollut etuoikeus opettaa vuosikymmen sitten CLC:n nykyistä toimitusjohtaja Jouni Kerosta Lean Six Sigma – asioissa”, toteaa Gregory H. Watson.

CLC:n hallituksen puheenjohtaja Karl-Henrik Sundström toivottaa uudet jäsenet tervetulleiksi mukaan CLC:n verkostoon.

”Lämpimästi tervetuloa Erkki, Gregory, Joseph, Mikko ja Prachi. Heidän asiantuntemuksensa ja kontaktinsa vahvistavat CLC:n verkoston osaamista edelleen. Odotamme innolla yhteistyötä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä näiden arvostettujen ammattilaisten kanssa”, toteaa Karl-Henrik Sundström.

CLC on voittoa tavoittelematon yhdistys ja sen jäsenet työllistävät maailmanlaajuisesti 520 000 ihmistä. CLC:n yritysjäsenten markkina-arvo kattaa noin 70 prosenttia Helsingin pörssistä. CLC:n jäsenet uskovat, että yhteiskunnan siirtyminen kohti kestävää taloutta ja kulutusta ei ole ainoastaan mahdollinen, vaan myös taloudellisesti kannattavaa.

Lisätiedot: Jouni Keronen, toimitusjohtaja, Climate Leadership Coalition, jouni.keronen@clc.fi +358 50 453 4881 ja Kari Mokko, kehitysjohtaja, Climate Leadership Coalition, kari.mokko@clc.fi, +358 40 7513281.