Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) keväällä 2019 julkaiseman tutkimuksen mukaan kotitalouksien kulutus aiheuttaa 66 prosenttia Suomen kulutusperusteisista päästöistä. Vaikka Suomen alueella syntyviä päästöjä on onnistuttu pienentämään, kulutuksestamme aiheutuvat päästöt eivät ole laskeneet 2000-luvulla. Päinvastoin Suomen kotitalouksien hiilijalanjälki on kasvanut 12 prosenttia vuodesta 2000. 

  • Tämä on huolestuttava kehityssuunta. Erityisesti ostamiemme tavaroiden ja palvelujen osuus päästöistä on ollut kasvussa, mikä syö asumisen päästövähennyksillä saavutetut hyödyt, sanoo ilmastoasiantuntija ja Nollapäästöpäivän koordinaattori Sari Siitonen, Climate Leadership Coalition -yhdistyksestä.

Climate Leadership Coalition (CLC) haastaa jo kolmantena vuonna peräkkäin kaikkia suomalaisia viettämään 21.9. järjestettävää Kansainvälistä Nollapäästöpäivää. Päivän tavoitteena on antaa maapallolle vapaapäivä fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja kiinnittää huomiota kansalaisten kulutusvalintoihin.

  • Kotitaloudet voivat vähentää päästöjään esimerkiksi suosimalla joukkoliikennettä, pyöräilyä ja vähäpäästöisiä autoja sekä hankkimalla kotiin uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä. Myös ruokahävikin välttäminen ja kotimaisten juuresten suosiminen ruokavaliossa on tehokas keino. Tavaran voi myös lainata tai vuokrata, kaikkea ei tarvitse omistaa.

NOLLAPÄÄSTÖPÄIVÄ NÄKYY  YHÄ USEAMMILLA TYÖPAIKOILLA JA KOULUISSA

Climate Leadership Coalition aloittaa Nollapäivän vieton jo etukäteen. Monissa CLC:n jäsenyrityksissä ja -organisaatioissa järjestetään erilaisia tilaisuuksia ja kampanjoita pitkin viikkoa ja erityisesti perjantaina 20.9. 

– Tänä vuonna erityisen suosittuja ovat työntekijöille järjestettävät kampanjat. Tämä on hieno juttu, sillä CLC:n jäsenorganisaatiot ovat merkittäviä työllistäjiä ja näin tieto ihmisten omien valintojen päästövaikutuksista tavoittaa suuren joukon suomalaisia. Yhtenä päivänä työpaikalla näkyvät muutokset herättelevät meitä tekemään ilmastoystävällisempiä valintoja vuoden jokaisena päivänä, uskoo Siitonen.

Kun kansalaisten kiinnostus ilmastoystävällisiä tuotteita ja palveluja kohtaan kasvaa, yritykset tuovat niitä aiempaa nopeammassa tahdissa markkinoille. Jo nyt CLC:n 56 jäsenorganisaatiota tarjoavat ja kehittävät kaiken aikaa puhtaampia ratkaisuja liikkumiseen ja matkailuun, asumiseen, ruokailuun ja arjen hankintoihin. 

NOLLAPÄÄSTÖPÄIVÄNÄ PYÖRÄILLÄÄN JA SYÖDÄÄN PUUROA JA KASVIKSIA

Jäsenten Nollapäästöpäivän tapahtumat ja teot on koottu CLC:n kampanjasivulle. Tänä vuonna Nollapäästöpäivä vietetään 28 jäsenorganisaatiossa. Esimerkiksi SYKE ja Sitra haastavat kansalaisia selvittämään oman hiilijalanjälkensä suuruuden ja pienentämään sitä fiksuilla valinnoilla. Helen haastaa perheet tekemään aikamatkan tulevaisuuteen pelaamalla ilmastonmuutosta käsittelevää My2050-seikkailupeliä Helsingin Kansalaistorilla tai Espoon keskuksessa. IBM puolestaan tukee kansalaisten ilmastomyönteisiä ruokavalintoja avaamalla ruoan hankintaketjujen ilmastovaikutuksia. Myös Espoossa kansalaisille kerrotaan heille tarjottavista älykkäistä ja puhtaista ratkaisuista.

Castren & Snellman kouluttaa työntekijöitään ja haastaa heidät ideoiman uusia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. Ilmarinen, Kojamo, Lassila & Tikanoja ja Neste kannustavat henkilökuntaansa pyöräilemään työmatkat ja Stora Enso järjestää henkilöstölleen kilpailun, jonka tavoitteena on löytää kaikkein innovatiivisin tapa työmatkaliikkumiseen. Caverion, Fortum, Outotec, SEB, Vaisala ja Varma nostavat pyöräilyn ohella esiin myös muita kestävän liikkumisen muotoja ja kannustavat henkilöstöään ilmastomyönteiseen ruokailuun. YIT ja Iin kunta keskittyvät ruokahävikin pienentämiseen. 

OP järjestää henkilöstölleen Ilmastopäivän ja S-ryhmä ilmastokysymyksiin keskittyvän teemaviikon Iso Juttu -kampanjansa hengessä. VTT jakaa henkilöstölleen tietoa ilmastomyönteisistä valinnoista ja järjestää perjantaina 20.9. paneelikeskustelun työhön ja työpaikkaan liittyvistä päästövähennysmahdollisuuksista.  Myös Telia Finland kannustaa henkilöstöään jakamaan parhaat ratkaisunsa päästöjen vähentämiseen sekä yrityksen sisällä että somessa.

Koulujen Nollapäästöpäivää vietetään 21.9. Otaniemen lukiossa. Finnair, Fortum, KONE, St1, Turun yliopisto ja VR ovat mukana tukemassa koulujen Nollapäästöpäivää (katso lisää täältä). 

HAASTATTELUPYYNNÖT, LISÄTIETOJA JA MATERIAALIT:

Climate Leadership Coalition, ilmastoasiantuntija ja Nollapäästöpäivän koordinaattori Sari Siitonen sari(at)clonet.fi, puh. 040 761 5221

CLC Viestintä, Unna Lehtipuu, unna.lehtipuu(at)framillafinland.fi, puh. 050 571 0199.

CLC
CLC:n (Climate Leadership Coalition) tarkoituksena on vaikuttaa Suomen elinkeinoelämän ja tutkimusorganisaatioiden yleiseen kilpailukykyyn ja valmiuteen vastata ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen riittävyyden tuomiin uhkiin sekä kykyyn hyödyntää näiden synnyttämiä liiketoimintamahdollisuuksia. Yhdistykseen kuuluu jo 56 merkittävää yhtiötä ja organisaatiota, pörssiarvoltaan yli puolet Helsingin pörssistä. Lue lisää:  clc.fi