13kesä2018

Pohjoismaiset yritykset, finanssisektori ja järjestöt vaativat EU:ta kiireellisesti päivittämään hiilidioksidipäästötavoitteet

Pohjoismaiset yritykset, finanssisektori ja järjestöt vaativat julkilausumassaan EU:ta ja sen jäsenvaltioita sopimaan uusista, riittävän kunnianhimoisista ilmastotavoitteista Pariisin sopimuksen vahvistamiseksi.

Allekirjoittajat kiirehtivät EU:n johtajia asettamaan nollapäästötavoitteen vuoteen 2050 mennessä tai jo aiemmin, jos IPCC:n (International Panel on Climate Change) esiintuomat tutkimustulokset niin osoittavat.

EU:n tulisi myös sopia sitovasta hiilibudjetista jäljellä oleville kasvihuonekaasuille. Myös vuosille 2030 ja 2040 aiemmin asetut tavoitteet tulisi päivittää ja sovittaa yhteen uuden nollapäästötavoitteen mukaan.

Pohjoismaat, kaupungit ja yritykset ovat jo asettaneet omat kurssinsa kohti hiilineutraaliutta, jotta vuoden 2050 tavoite toteutuisi.

Julkilausuma julkistettiin Suomen Ilmastohuippukokouksessa keskiviikkona 13.6.2018, joka on osa YK:n suosittelemaa Talanoa-dialogi prosessia. Tilaisuudessa keskeiset päättäjät keskustelivat ilmastotoimenpiteistä. Samana päivänä järjesttiin myös EUn Talanoa-kokous Brysselissä.

Allekirjoittaneiden kommentteja aiheesta englanninkielisessä tiedotteessamme.

Nähdäksesi kaikki mukana olevat organisaatiot, klikkaa tästä.

Lisätietoja:

Jouni Keronen, Toiminnanjohtaja, Climate Leadership Coalition, jouni.keronen@clc.fi +358 50 4534881

Share:
  • 13 kesä, 2018
  • Unna Lehtipuu
  • 0 Comments

Share This Story

Categories

Comments