03huhti2017

Ilmastoinvestointeja houkutteleva Suomi

Kaupungit ja yritykset tiivistävät yhteistyötään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kasvava ilmastomuutoksen hillinnän edelläkävijäkuntien Hinku-verkosto ja CLC:n uudet jäsenet Fazer ja IBM tuovat lisää voimia tähän yhteistyöhön. Kustannustehokkaitten päästövähennysratkaisujen lisäksi yhteistyöllä on mahdollista saada aikaan talouskasvua ja työllisyyttä luovia investointeja.

Keskiviikkona 29.3.2017 Climate Leadership Councilin (CLC), HINKU-foorumin ja Porvoon kaupungin yhdessä järjestämässä tilaisuudessa joukko vaikutusvaltaisia yritysjohtajia ja kaupunkien ja tiedeyhteisön edustajia kokoontui suunnittelemaan ja keskustelemaan siitä, miten Suomi voisi edetä asiassa.

”Panostamalla voimakkaasti kiertotalouteen ja puhtaaseen teknologiaan voimme kääntää ilmastonmuutoksen kustannuserästä kasvun ajuriksi. Samalla vältetään suurimmat siitä aiheutuvat kustannukset”, totesi tilaisuuden avannut EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies. Lähes kolmannes EK:n jäsenyrityksistä näkee ilmastobisneksessä potentiaalia. Häkämies muistuttaa, että ilmastonmuutoksen hillintä koskee myös joka ikistä suomalaista pk-yritystä. Hänen mielestään vähähiilisyydestä ja kestävyydestä pitäisi tehdä kilpailuvaltti Suomen pk-sektorille. Suomen tavoitteena voisi olla maailman suurin hiilikädenjälki per capita.

Kansainvälisesti yksi parhaista esimerkeistä on Vancouver, joka on pitkäjänteisesti panostanut vihreän liiketoiminnan kehittämiseen ja luonut viidessä vuodessa 20 000 uutta työpaikkaa ja yli 280 yritystä käsittävän, yli 2,5 miljardia liikevaihtoa tekevän cleantech-klusterin.

”Suomi voisi saavuttaa hiilineutraaliuden jo vuonna 2042. Tämä edellyttää, että asetamme 90 prosentin päästövähennystavoitteen vuodelle 2050 ja meillä on käytössä noin 20 megatonnin hiilinielu. Tämän jälkeen tavoitteena voisi olla nettonegatiivisuus kuten Ruotsilla”, sanoi Ilmastopaneelin puheenjohtaja, professori Markku Ollikainen.

CLC:n hallituksen puheenjohtaja Henrik Ehrnrooth korosti tarvittavan muutoksen laajuutta ja mittakaavaa.

”Ilmastonmuutos vaikuttaa lähes kaikkiin toimialoihin ja maihin. Ilmastonmuutoksen hillitseminen ei ole talkoo- eikä kerhotoimintaa. Se on mitä vakavimmin otettava liiketoimintamahdollisuus tai uhka, joka tulee jakamaan yritykset, kaupungit ja maat uudelleen voittajiin ja häviäjiin. Maat ja kaupungit voivat saada merkittävää talouskasvua ilmastonmuutoksen hillinnästä, jos osaavat houkutella uusia investointeja,” totesi Ehrnrooth.

Hyvä esimerkki siitä, millaisia hyötyjä keskittynyt teollisuusalue voi tarjota sekä yrityksille että alueelle löytyy Porvoosta. Porvoon Kilpilahteen suunnitellaan maailmanluokan bio- ja kiertotalouden teollisuuspuistoa.

”Tämä on hyvä esimerkki kiertotaloudesta, jossa toisen jäte on toisen raaka-ainetta ja materiaaleja uusiokäytetään. Biotalouden perustana on uusiutuvien luonnonvarojen käyttö ravinnon, energian, tuotteiden ja palvelujen tuottamiseen” kertoi apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz Porvoon kaupungilta.

HINKU-foorumin toiminta painottuu tänä vuonna vähähiilisten investointien vauhdittamiseen ja digitalisaation tuomiin mahdollisuuksiin. Näin myös HINKU-kunta Porvoossa. HINKU-kuntien määrä on nyt 36 ja mukaantulo kiinnostaa yhä suurempia kaupunkeja. Tilaisuudessa julkistettiin myös Hinku-kuntien päästökehitys 2007–2015.

”Tänä aikana kunnat ovat vähentäneet yhteensä 29 prosenttia päästöistään. Se on tavoitteemme mukainen matkalla kohti 80 prosentin päästövähennystä vuonna 2030”, totesi HINKU-hankkeen johtaja, professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta.

Kansalaiset mukaan ilmastotalkoisiin

Tilaisuudessa järjestettiin myös kaksi korkean tason paneelikeskustelua siitä, miten yritysten, kuntien ja valtion yhteistyöllä voidaan vauhdittaa muutosta ja miten kansalaiset saadaan aktiivisemmin mukaan ilmastotalkoisiin. Keskeisiksi keinoiksi todettiin Vancouverin esimerkin mukaisesti kaupunki-infrastruktuurin edistyksellinen kehittäminen ja innovatiiviset julkiset hankinnat.

”Tällaista kasvua haetaan myös pääkaupunkiseudun Smart & Clean -hankkeessa, jossa vauhditetaan skaalattavien vientikonseptien syntymistä”, totesi Smart & Clean -säätiön toimitusjohtaja Tiina Kähö.

”Ajoitus on juuri oikea! Smart & Clean avaa mahdollisuuksia merkittävien ilmastoratkaisujen toteuttamiseen yli kaupunkirajojen”, jatkoi Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki.

Kansalaisten innostamiseksi mukaan pitää pyrkiä äärimmäiseen helppouteen, esimerkkinä Ålandsbankenin Itämerikortti, joka laskee automaattisesti kaikkien kortilla tehtyjen ostosten hiilijalanjäljen.

”Kansainvälisesti menestyksekkäimmät tuotteet ja palvelut ovat sellaisia, jotka ratkaisevat jonkun tärkeän ongelman. Meidän tulisi enemmän panostaa ratkaisukonsepteihin ja niiden vahvaan brändäämiseen”, totesi yhteenvetopuheenvuoron pitänyt työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson.
”Näen liian usein suomalaisia hyvin potentiaalisiakin ideoita ja esityksiä, joita ei ole tarpeeksi hyvin paketoitu kokonaisratkaisuiksi. Esimerkiksi Kiinan markkinoilla tällaiset aloitteet tallautuvat usein murusiksi silkkitien varrelle,” Gustafsson jatkoi.

Päivän päätteeksi esitetty Ilmastoteatteri-esitys johdatti osallistujat kaupungin päätöksentekoprosessien maailmaan, jossa puntaroitiin valittuja kestävään kehitykseen liittyviä aloitteita.

”Näytelmän ideana on havainnollistaa nykykäytäntöjen hyviä ja ongelmallisia puolia, jotka tulevat paremmin esille, kun ei itse ole osana prosessia,” toteaa näytelmästä vastannut Artsense Oyn perustaja Niina Nurminen. Nähty esitys oli Risto Aution käsikirjoittama ja ohjaama Ilmastoteatteri-trilogian toinen osa ”Pekka Nipasen unelmakaupunki”.

Fazer ja IBM mukaan CLC:hen

Tilaisuudessa esiteltiin myös kaksi uutta Climate Leadership Counciliin liittynyttä jäsentä, Fazer ja IBM.

”Ruoka on keskeisessä asemassa, kun etsimme ratkaisuja globaaleihin ympäristöhaasteisiin. Uskomme, että voimme vaikuttaa monin tavoin kiinnittämällä huomiota ruuantuotantoon ja edistämällä kestäviä ruokailutottumuksia. Olemme innoissamme Climate Leadership Councilin jäsenyydestä ja sen avaamista uusista yhteistyömahdollisuuksista”, sanoo Fazerin konsernijohtaja Christoph Vitzthum.

”Sitoutuminen ympäristövastuullisuuteen on mielestämme sekä oikea teko että hyvää liiketoimintaa. Siksi toteutamme sitä kokonaisvaltaisesti kaikessa toiminnassamme”, kertoo Suomen IBM:n toimitusjohtaja Mirva Antila.

Toivotamme uudet jäsenet lämpimästi tervetulleiksi tähän tärkeään yhteistyöhön.

Esitykset

Katso tilaisuuden esitykset täältä:

 

Lisätietoja

Jouni Keronen
jouni.keronen@clc.fi, p. 050 453 4881

Jyri Seppälä
jyri.seppala@ymparisto.fi, p. (09) 5490 2490

Fredrick von Schoultz
fvs@porvoo.fi, p. (019) 520 211

 

Climate Leadership Council (CLC) on Suomen johtavien yritysten ja organisaatioiden muodostama yhdistys, joka torjuu ilmastonmuutosta luomalla puhtaita ympäristömyönteisiä ratkaisuja. Yhdistys kannustaa kaikkia siirtymään hiilineutraaliin ja luonnonvaroja kestävästi hyödyntävään toimintatapaan. CLC on myös jäsenenä vaikutusvaltaisessa kansainvälisessä We Mean Business -verkostossa ja osallistuu ilmastoneuvotteluihin tarkkailija-statuksella. clc.fi

Hiilineutraalisuutta tavoittelevat Hinku-kunnat ovat sitoutuneet vähentämään 80 prosenttia kasvihuonekaasupäästöjä vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Kahdeksassa vuodessa Hinku-kunnat ovat vähentäneet kasvihuonekaasupäästöjään 29 prosenttia. Kunnat, yritykset, asukkaat ja asiantuntijat ovat kehittäneet ratkaisuja yhdessä. Hinku-verkostoon kuuluu tällä hetkellä 36 kuntaa ja niiden yhteenlaskettu asukasluku on 678 200.

Porvoo on edistyksellinen HINKU-kunta. Kaupungin merkittävimpiä hankkeita on Skaftkärrin asuinalue, jossa energiatehokkuus huomioidaan kaavoituksesta rakentamiseen ja asumisesta asukkaiden arkisiin valintoihin. Porvoo panostaa myös uusiutuvaan energiaan. Kaukolämmöstä 90 prosenttia tuotetaan jo nyt puupolttoaineilla ja tavoitteena on muuntaa se aurinkolämmön avulla täysin uusiutuvaksi.

Share:
  • 3 huhti, 2017
  • Tuula Sjöstedt
  • 0 Comments
  • hiilivapaa Suomi, ilmasto, ilmastoteatteri, investoinnit, kaupungit, kiertotalous, Suomi,

Share This Story

Categories

Comments