16joulu2016

Sitra: Helsingin pörssilistan yhtiöiden hiilijalanjälki laski viidenneksellä

Sitra kartoitti tänä vuonna toistamiseen Nasdaq Helsingin pörssilistan yritysten hiilijalanjäljen, jatkona viime vuonna Sitran yhdessä Nasdaq Helsingin ja Climate Leadership Councilin kanssa toteuttamalle tutkimukselle. Uusi tutkimus osoitti, että muutos on ollut merkittävä: Helsingin pörssiin listattujen yritysten laskennallinen hiili-intensiteetti on pienentynyt 20 % viime vuodesta. Silti sijoitus Helsingin pörssiin aiheuttaa enemmän CO2-päästöjä kuin sijoittaminen Tukholman pörssiin. Tämä selviää Sitran teettämästä tutkimuksesta, joka myös ensimmäistä kertaa vertaili Helsingin ja Tukholman pörssilistojen hiili-intensiteettiä. Muutos osoittaa sijoittajien ja yritysten tekevän aidosti työtä ilmastoriskien vähentämiseksi.

Samalla päivitettiin myös sijoittajatyökalu, jonka avulla sijoittajat voivat itse arvioida omien suomalaisten sijoitustensa CO2-intensiteettiä eli sitä, kuinka paljon hiilidioksidipäästöjä syntyy suhteessa yhtiön markkina-arvoon ja sijoittajan omistusosuuteen. Lue lisää ja lataa aineistot Sitran sivuilta.

 

 

Share:
  • 16 joulu, 2016
  • Tuula Sjöstedt
  • 0 Comments
  • Helsinki, hiiliriski, ilmastoriski, pörssi, sitra, Tukholma,

Share This Story

Categories

Comments